Perjantain pariskuntaillallinen

Yhtenä päivänä katsoessani Salattuja Elämiä minulle tuli vastustamaton tarve tehdä tällainen ateria.


Minulla oli hyvin selkeä visio siitä, mitä siihen kuuluu. Cocktailsuolakurkkuja, vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja, kokonaisia säilykeherkkusieniä ja fetajuustoa kuorrutettuna valkosipulisalaatinkastikkeella sekä olut ja ruokajuoma. Ruokajuomaan kuului reilu desi viinaa, Amazon-habanerokastiketta sekä jotakin Crystal-soosia, joka minun suuhuni maistuu aika lailla Texas Peteltä.

- Y-hyy-yh-yy-hyvää, kommentoi tyttöystävä, jolle tein samanlaisen.

Juureskeittoa cross kitchen -tyyliin ja ananasdrinkkejä

Hirvittävän huonolaatuinen kuva, sorry. Lämpiminä ilmoina (no on nyt sentään lämpimämpää kuin esim. tammikuussa) en jotenkin jaksa mitään raskasta liharuokaa, joten viime aikoina on tullut syötyä enimmäkseen kevyitä keittoja ja salaatteja. Sumeassa kuvassa on juureskeitto, josta tuli muodikasta cross kitcheniä heittelemällä soppaan kaikki sälä, mitä kaapista löytyi. Sopassa oli supisuomalaista perunaa, lanttua, sipulia, valkosipulia, paprikaa, kasvislientä sekä itämaista makua tuomassa nuudeleita, punaista currytahnaa ja muita voimakkaita mausteita. Sopan kanssa maistuivat maito ja lämpimät juustoleivät.

Maku oli ihan namimaiskis-osaston matzq.

Aamiaiseksi tuli nautittua Joonaksen värkkäämää jonkinlaista munakoisohärpäkettä paistettujen munien ja tuoreiden vihannesten kera. Härpäke maistuikin yllättävän hyvältä. Salaisuus lieni siinä, että itse munakoiso ei maistunut lainkaan, vaan mausteet peittivät ruoan ominaismaun.

Sitten drinkkjuttuihin. Viime perjantaina vietin iltaa Tampereen Ale Bar Pikajunassa Siljan ja Pasin kanssa. "Yläalessa" tuleekin aika säännöllisesti istuskeltua halvan kaljan ääressä, mutta nyt ajattelimme kokeilla jotain muutakin. Silja oli tuonut Kiuruvedeltä mukanaan tuoreen ananaksen ja ehdotti, että pyytäisimme baarimikkoa tekemään siitä meille kolmelle drinksut. Kerrankos sitä kiuruveteläistä ananasta maistaa!

Ensimmäinen baarimikko kieltäytyi kunniasta, mutta toinen lupasi suopeasti laatia meille juomat hintaan viisi euroa per drinksu. Vesi kielellä odottelimme juomiamme, mutta varttitunnin kuluttua Silja kantoi ne varsin pettyneen näköisenä pöytään. Hän oli seurannut valmistusprosessia alusta loppuun ja pudisteli päätään.

- Ei se jäbä käyttänyt näihin lainkaan sitä ananasta! Se teki jotkut tavalliset drinkit vaan.

Kamera jäi kotiin, joten kuvia ei valitettavasti ole. Tai otin minä kännykameralla pari otosta, mutta niistä tuli vielä suttuisempia kuin aikaisemmasta soppakuvasta. Kovin korkeaa arvosanaa drinksut eivät todellakaan saaneet: lasien reunat oli kyllä koristeltu ananaspaloilla, mutta itse juomassa hedelmää ei ollut. Juoma sisälsi lähinnä jäämurskaa ja jotain makeaa litkua. Loput ananaspalat baarimikko antoi meille erillisessä kipossa. Olihan se tietysti sellaisenaankin ihan hyvää... Miten ihmeessä sitä edes kuvitteli, että räkälässä voisi saada jotain muutakin kuin snapseja ja hanakaljaa? ;)

Ruumiin ja hengen ravintoa

Kyllä minä tuon Joonaksen kokkaustaidoista olen ihan vakuuttunut, mutta kamoon, joku raja sentään! Eräänä iltana hän päätti tarjoilla illalliseksi tämmöisiä:


Juu, kyllä minä tykkään syödä silloin tällöin makkaroita, mutta hyissaatana tuollaisia mustuneita kyrsänkäppyröitä. Eih, minä tein pari juustoleipää itselleni eivätkä nuo kakkaraiset kuulemma mitään herkkupaloja olleet olleet.

Seuraavan päivän krapulaeväs oli sen sijaan paremman näköinen:



Ranut ja lihapullat on aika passeli kombinaatio krapulassa, kun fysiikka ei taivu kovin monimutkaisiin suorituksiin. Mutta ei, eihän tässä joka päivä syödä tämmöistä huttua, vaan ihan terveellisiä ja monipuolisia aterioita yleensä. Laitanpa esimerkiksi kuvan peruslounaastani, joka on ostettu Bistro Venlasta. Sieltä saa aika herkullisia rehuannoksia mukaan hintaan 6,90 €. Tämä on kana-aurajuustosalaatti, jossa on lisukkeena pähkinöitä ja aurinkokuivattuja tomaatteja.



Namimaiskis! Itse asiassa suuri osa työpaikkani väestä eli Venlan salaateilla, kunnes meille tuli yt-neuvottelut ja salaatinpurijat minua ja yhtä työkaveriani lukuunottamatta saivat kenkää. Ovatkohan Venlan myyntitulot romahtaneet?

Mutta sitten pääaiheeseen eli Jeesukseen. Tuossa yhtenä iltana taannoin oli koko Pöytä koreaksi -seurue viettämässä kosteahkoa iltaa Music Bar Amadeuksessa. Olisikohan illasta jo kuukausi, sillä se taisi olla Tupsulan ulkoilmakonsertin jälkeen. Muutama tuoppi siinä oli jo ehditty nauttia, kunnes se tapahtui.

Kesken rattoisan rupattelun Joonas huudahti:

Hei, minun tuoppiini ilmestyi Jeesus!

Keskustelu katkesi välittömästi ja kaikki katsoivat Joonaksen tuoppia. Hengitys aivan salpautui kaikilta ja hetken hiljaisuuden jälkeen katsoimme toisiamme nyökytellen. Olimme asiasta yksimielisiä: Jeesushan se siinä. Katsokaa nyt vaikka itse:

Kotiruokaa!

Olemme nyt asuneet muutaman viikon vesivahinkoa evakossa idyllisessä 21 neliön yksiössä Tampereen Kalevassa. Asunnon wc + kylpyhuonekombinaatio on siivouskomeron kokoinen, eikä siellä ole edes lavuaaria, joten peseytyminen ei nyt sanottavan paljon helpommaksi muuttunut. Toisaalta kyllä siinä wc-pytyn päälläkin pahimmat paskat suihkuttelee!

Asunnon ylivoimaisesti paras osio on keittokomero. Oli huikea fiilis päästä laittamaan ruokaa ensimmäistä kertaa yli neljään kuukauteen. Yhtä sisäfileateriaa lukuunottamatta kovin erikoista gourmetia emme ole valmistaneet, mutta tässä muutama foto ruoistamme. Kattauksiin ja asetteluihin emme ole pahemmin panostaneet, aina on ollut liian kiire syömään. Aterioiden yhdistävä teema oli low-carb.



Yläpuolella on sienillä, oliiveilla ja habanerolla höystettyä tomaattista jauhelihapataa. Myös sipulia ja valkosipulia on käytetty runsaasti. Lisukkeena gratiini parsakaalista ja kukkakaalista sekä kurkkua.



Soppaa! Tämä maistui erityisen hyvin rouskuponi-Joonakselle, sillä tomaattisen lihakeiton seassa oli myös pekonia. Mausteina käytettiin mm. juustokuminaa. Vihanneksina käytettiin pakastesuikaleita sekä paprikaa.



Innostuimme myös valmistamaan omatekoista kebabia yhteensä 1600 grammaa. Lampaan jauheliha oli loppunut Stockalta, joten käytimme pelkästään nautaa. Jauheliha on maustettu aromisuolalla, mustapippurilla, cayennepippurilla, valkosipulilla sekä tuoreella habanerolla. Muovailimme klöntistä jonkinlaisen pötkylän, joka käärittiin folioon. Pötkylä sai muhia 100-asteisessa uunissa lähes neljä tuntia, jonka aikana valmistin viisi habaneroa sisältävän KILLER-tomaattikastikkeen, maustoin jugurttikastikkeen sekä pilkoin salaattia, kurkkua, tomaattia ja sipulia. Jalapeñojakin oli hankittu, vaikka muuta tulisuutta tuskin tomaattisoosin lisäksi kaivattiin.



Voilà! Tältä se sitten valmiina näytti. Kebabista tuli laadukasta ja maukasta, mustapippuri kylläkin dominoi makua. KILLER-tomaattikastike lähes tappoi kaiken elollisen ja jätti jälkeensä kaksi hikoilevaa, läähättävää kebabistia. Jogurttikastike hieman tasoitti oloa ja salaatti oli raikasta. Ajattelin itse asiassa tehdä kebabia myös pääsiäisenä, mutta KILLER-tomaattikastikkeen sijasta tehdä THE ULTIMATE KILLER -tomaattikastiketta! Tämä idea tosin sai Joonaksen hikoilemaan jo valmiiksi, joten katsotaan nyt.

Drinkkiresepti

Käydessämme Viking Linella ostimme paljon kaikkia omituisia juttuja, joista päätimme tuossa muinoin kombinoida 50 cl viinaa ja 3 Lakrisal-kartiota, siis sellaista tavallista kahdenkymmenen napin Lakrisal-pakkausta, ja laittaa lopputuloksen pakkaseen, josta se tänään löytyi. Kylläpä se onkin melkoista! Aika hyvää, kylläpä vaan! Naminam! Hörpötirömps!

Tämä maistuu ensinnäkin kuulemma vähemmän makealta kuin baarista ostettu samanlainen ja se vie ihmisen humalaan hyvin nopeasti. Itse muistan ajat, jolloin salmiakkikoskenkorva vedettiin myynnistä, kun nuoret joivat sitä ihan frönärit tussulla ja tulivat känniin kuin ankat. Vuosien saatossa salmiakkikossuun on tullut sellainen tietynlainen inhotusreaktio, kun se on nimenomaan nimensä mukaisesti salmiakkikossua. Tämä on puolestaan kossua, jossa on salmiakin makua. Ei sellaista paksua salmiakkilitkua, vaan viinaa, jossa pistävä alkoholinmaku sekoittuu puhtaaseen ammoniumkloridiin muodostaen väkevän ja mielenkiintoisen proggiksen. Avovaimo tuossa muuten säikähti äsken, että sillä on ruumiissa jotain ylimääräisiä ulokkeita, mutta tajusi sitten, että se oli sen tissi. Helvetti, että tämä onkin hienoa ainetta tämä lakrisalkossu!

Piti arvostella myös Subwayn päivän subi, mutta eipä tässä ny kyllä vitullakaan enää muista miltä se maistu.

Minkä Jaffan kanssa Captain Morgan on vähiten pahaa

Tänä iltana meidän oli tarkoitus pelata Wikipedia-juomapeliä Simo Hattara -viinalla. Emme kuitenkaan tehneet niin, vaan otimme Captain Morgania ja neljää erilaista Jaffaa. Wikipedia-juomapeli on meille hyvin yleinen lauantaiajanviete ja Simo Hattara -viinaa meillä nyt sattui olemaan, kun sitä oli laivalta tuotu. Avovaimoni kuitenkin kieltäytyi juomasta sitä, joten juomaa vaihdettiin.

Aika hienoja Transformers-jääkaappimagneetteja, eikös!

Aluksi kysyin häneltä: "june, kuomaseni, tiedätkö mitä mitataan suureella nimeltä Ångström?". Hän arvasi "homouden" ja joutui juomaan Captain Morgania Pepsi Maxin kera.

(Ångströmhän on siis pituuden yksikkö, mutta hyvin pieni sellainen, ja sitä käytetäänkin lähes yksinomaan atomiydinten etäisyyksien mittaamiseen.)

Suvin mielestä Captain Morgan oli ihan siedettävää Pepsi Maxin kanssa, vaikka se olisikin ollut toki parempaa Coca-Colaan sekoitettuna. Siitä olin samaa mieltä, mutta S-Marketissa nyt vaan sattui olemaan Pepsi Max tarjouksessa. K-Marketissa olivat puolestaan Jaffat tarjouksessa ja siksi niitä tulikin ostettua melkoisesti. Tosin se tarjous oli voimassa vain Plussa-asiakkaille. Joskus mietin, että miksi ylipäätään käyn S-Marketissa, kun minulla on Plussa-kortti. Sitten mietin vähän aikaa tylsiä ihmisiä, joilla on lapsia ja omakotitalo jossain hevonkuusessa ja perheauto. Sitten menen ihan coolisti vaan fiilispohjalta siihen kauppaan, joka tuntuu paremmalta. Jeah! Wooo! Rock'n'roll!


Jahas, nyt june kysyy minulta, että mikä on yleisin kuukausi tehdä itsemurha Suomessa. Minulla on vahva aavistus siitä, että tämä olisi ihan noin ainakin länsimaissa yleisestikin joulukuu. Onkohan se?

Jahas, se ei ollut joulukuu. Se on kuulemma ihan täysi tiedoitusvälineiden luoma myytti. Oikea vastaus on toukokuu.

Huomaattekos, tässä blogikirjoituksessa alkaa olla yhtäläisyyksiä meidän toiseen blogiimme, johon kirjoittelemme tällaiset jutut normaalisti! Tällä kertaa pääpaino on kuitenkin Jaffa-arvostelussa. Vai onko tämä sitten rommiarvostelu... no, minä saan valita ensimmäisen jaffalaadun. Kokeilenpa passionhedelmää. Kiellettyä hedelmää, kuten tuote on ovelasti leffamarkkinointimielessä nimetty.


Niin, tätä me tosiaan suurimmaksi osaksi lauantai-iltaisin teemme. Istumme pelaamassa juomapeliä, jossa jostakin tietolähteestä (useimmiten Wikipedia) etsitään toiselle jonkinlainen kimurantti kysymys. Ja jollei vastausta tiedä, pitää juoda. Ja parhaat nippelitiedot me valioimme Triviaa-blogiin. Kyllä, se linkki menee samaan osoitteeseen kuin edellinenkin!

Passionhedelmän tuoksu herättää jotain kaukaisia ja viattomia muistoja. Onkohan samankaltaista limsaa ollut tarjolla joskus nuoruudessani 90-luvulla? Joku vähän sellainen leirikoulufiilis tästä kieltämättä tulee. Siitäkin huolimatta, että siellä leirikoulussakin olin ihan helvetin turvat koko ajan, kun siellä Tartossa olimme. Opettajat eivät kuitenkaan ilmeisesti huomannut mitään. Paitsi luokanvalvojani, maisteri Kurki, jonka oven taakse hotellissa ryömin viimeisenä yönä huutelemaan pedagogisia kehuja. Hyvä opettaja hän olikin, ei sen puoleen. Musiikinopettaja. Hän kiitteli matkan jälkeen, että onneksi olin vetänyt aina pahimmat pleksit vasta ilta-aikaan, jolloin se ei häirinnyt päiväohjelmaa. Mutta niin - tämä juoma? Se ei ole hyvää tai pahaa, se on yksinkertaisesti ristiriitaista ja vetää suun viivaksi. Mitä tämä on? Ei tämä maistu miltään. Ei tällaista makua ole. Tekisi mieli sanoa "yök", mutta tämä ei ole "yök". Tämä... ei ole mitään. Noh. Seuraavan kysymyksen vuoro. Kuka oli Intian toinen presidentti?

Sha-prö-drö-kuka? Ehei, tyttö hyvä, ei se ollut kukaan tuonniminen, vaan legendaarinen Sarvepalli Radhakrishnan. Nyt saat juoda reilun lasillisen Captain Morgania lime-verigreippilimonadilla!


Tuo litku maistuu kuulemma kanin oksennukselta ja sameutensa vuoksi näyttääkin sellaiselta tai sitten kiljulta tai huonolta oluelta. Tunkkaisuudesta puhumattakaan. Tarkempi ja maalauksellisempi analyysi antaa kuitenkin odottaa itseään hetken.

"Se on vähän kuin olisi maaseudulla ja nuuhkaisisi vienoa ruohon tuoksua, ja sen jälkeen joku löisi halolla päähän. Sen jälkeen ei ole jälkimakua, ei mitään. Vain pimeys."

Näillä puheilla minunkin pitää ehdottomasti maistaa vähän! Yh, se tuoksuu lihaliemeltä. Miksi helvetissä? Oikeastaan siltä se maistuukin, joskin läpi tunkee voimakas Hart-Sport. Lisäksi siinä maistuu viina. Viinaa, lihalientä ja urheilujuomaa. Sitä tuo on.

"Eikös se yks tiedemies saanu omenan päähänsä", june jatkaa, "juuri siltä tämä tuntuu. Maistuu omenalta ja kopsahtaa päähän". Täsmennän, että tämä yks tiedemies oli sir Isaac Newton. Joku koputti seinään tai sitten ei koputtanut, mutta sieltä tuleekin jo seuraava kysymys! Viiden prosentin virhemarginaalilla - kuinka suuri osa miehistä kärsii värisokeudesta? Jaa-a. Seitsemän?

Kahdeksan, marginaaliin meni. Säästyn hirvittäviltä jaffakokeiluilta toistaiseksi. Tokihan junekin myöntää, että viisi prosenttia oli vähän liian iso virhemarginaali ja kaksikin olisi riittänyt, mutta mennyt mikä mennyt. Se olisi minun vuoroni sitten! Osaisikohan june mainita yhden värin, joka mainitaan astrologiassa neitsyen onnenväriksi? Perhana, osasihan se - jadenvihreän. Muut olivat vedensininen ja keltainen, mutta seuraava kysymys halkoo jo ilmaa ja mäjähtää lopulta täysin puskista päin näköä: "mitä tarkoittaa anime?" Noh, mitä vittua. Animoitua jatkokertomusta?

Ehei, vaan kuulemma vaan pelkästään animaatiota - tai länsimaisessa kielenkäytössä japanilaista animaatiota. Haettiin sitten vain suoraa käännöstä japanin kielestä. Huijausta! Kai se on silti nyt juotava mukisematta. Koeajamatta olisi perinteinen appesiinijaffa sekä greippijaffa. Ananasjaffan jätin ostamatta kahdesta syystä: plussakorttitarjous koski vain neljää pulloa, ja ananasjaffa oli jäänyt maullisesti tässä vertailussa niin pahasti jalkoihin, että tukka lähtee. Ananasjaffa ja tammitynnyreissä kypsytetty sokeriruokomyrkky... gimme a break! Kai se on otettava greippijaffaa sitten.


Tämä on ihan hyvää. Jotenkin pistävää. Vähän kuin vesiliukumäki, jossa virtaa veden sijasta lasimurskaa. Get it? Se olisi kuitenkin minun vuoroni kysyä nyt.

Kuinka suuri osa Suomen väestöstä kuoli nälkävuosina? Tähän kysymykseen saat sen kahden prosenttiyksikön marginaalin, koska viisi on ehdottomasti liikaa.

"Kaksikymmentäkahdeksan on onnenlukuni", hihkuu june, "joten vastaan sen!"

Se ei mene marginaaliin, koska vastaus tähänkin kysymykseen on seitsemän prosenttia. Se olisi sitten aika nauttia kapua traditionaalisen keltaisen jaffan kanssa!


Väri on kuulemma houkuttelevan sedumainen (oksymoroni? -toim. huom.) syvä oranssi. Maku muistuttaa alkuun astumista Torey Haydenin Auringonkukkametsään, mutta sitten... hmm... tuota, "maistuu siltä kuin olisi 12-vuotias poika, jonka äiti lähtee jonkun myyntiedustajan matkaan ja isä on siellä kotona ja tilaa sinne huoran ettei tuntisi oloaan hylätyksi."

Okei... no, kai se siltä sitten maistuu. Pitäisiköhän minunkin..? Yh, se haisee oksennukselta! Ennen kaikkea oksennukselta. Siltä, että oksentaisi keltaista jaffaa vatsataudissa. Tai darrassa pizzeria Milanissa turussa viikko sitten, kuten taisin itse asiassa tehdä. Siltä se haisee.

Ja tuo maku... ei jumalauta. Tuo ei varmaan edes ole maku. Siinä, missä karvas aistitaan kielen takaosalla ja makea etuosalla ja miten nyt menikään, niin tuo maku aistitaan niillä kurkun lihaksilla, jotka supistelevat oksentaessa. HYI JU-MA-LAU-TA.

"Aluksi se on mehumainen ja eksoottisen hedelmäinen", luonnehtii Suvi pidemmälle. "Sen jälkeen olen hammaslääkärin tuolissa kahlittuna käsistä ja jaloista. Sen jälkeen se maku... ootas hetki... kuin nuolisin Mickey Rourken panemaa pillua. Seuraavana aamuna. Ja se olisi syönyt valkosipulia."

Tämän pidemmälle en uskalla edes tätä luonnehdintaa kuunnella. Sen sijaan yökkimistä kuuntelen. Ja sitä kuuluu pitkään ja hartaasti.

Kostoksi june aikoo ilmeisesti kuitenkin kysyä seuraavan kysymyksensä jostakin satunnaisesta Nooran elämää -blogista Wikipedian asemesta. Tämä pelottaa hieman, mutta onhan sekin parempi kuin esimerkiksi Halipatzuippa!!!. Tai no, tiedä häntä.

Jahas. Monenko hengen dormissa Noora nukkui Hampurissa? Virhemarginaali on kaksi. Epäilen kovasti, että kahdeksan. Vastaan kahdeksan.

Eih, kaksitoista! Mitähän minun pitäisi seuraavaksi juoda?

Tampere - Turku - Tukholma - Turku - Tampere ja oli siellä varmaan Maarianhaminakin, mutta meni ohi

Joonas: Viime viikonloppuna koko blogin henkilöstö Kokki-Saatanaa lukuunottamatta lähti impulsiivisesti seilaamaan Viking Isabella tavoitteenaan ilmeisesti saada blinejä. No, niitähän riitti, mutta lue toki mitä koko tämä kulinaristinen ristiretki piti sisällään!

june: Jaahas, olipas mahtipontinen intro. Sitä ennen ehdit turvallasi haistella miltä tämä kallis hiusshampoo ja hoitoaine hiuksissani tuoksuvat (ostin uudet, koska edelliset jäivät Vt:n tuolin alle), kertoa Ruotsissa asuvasta tädistäsi ja häipyä tupakalle.

Minä ilmaannuin siis perjantaina ravintola Semaforiin noin kaksi tuntia ennen laivamatkaa, koska antipasi pyysi minua baariin. Oli aika hauskaa, että baarissa oli myös eräs Lauri, joka piti minua ja antipasia sisaruksina, koska olemme kuulemma samannäköisiä. Antipasi oli heti mukana kusetuksessa, mutta teki ratkaisevan virheen sanoessaan minua hänen isosiskokseen josta suivaannuin ja lopetin leikin välittömästi.

Joka tapauksessa episodin seuraus oli se, että soitimme laivayhtiöön tilataksemme isomman hytin sieltä luksusalueelta autokannen alta ja antipasi lähti mukaamme.

Joonas: Emme syöneet blinejä. Söimme lopulta buffetissa. Siellä oli niitä leikkeleitä ja perunoita ja mitä siellä nyt on. Kyllä te tiedätte mitä laivoilla on tarjolla! Sellaista saaristolaishöttöä, johon kuuluu paljon kalaa, jota en syö. Kyllähän blineihinkin ahdetaan mätiä, jota en myöskään syö. Loppujen lopuksi olin nälässä koko... ei vais, en ollut. Viking Buffetille täytyy antaa rispektiä siitä, että siellä oli kaikkien aikojen parasta bearnaisekastiketta.

june: Minä sain lopulta niitä blinejä saapuessamme Turkuun ja mennessämme Vt:n kanssa ravintola Kouluun. Mutta blinit olivat loppujen lopuksi sivuseikka koko matkassa, tärkeintähän oli-- mikä tässä oli se tärkein juttu?

Jaahas, Joonas ei vastaa vaan meni lämmittämään roiskeläppää. Ai, ei lämmitäkään vaan syö kylmänä sitä. Näin sitä tottuu hyvään kun vähän käy gourmet buffeteissa. Vaihdan vielä musiikkia tästä Plump DJ:n biisistä esim. 22-Pistepirkkoon.

Joonas: Tärkeintä tässä oli liike, ei päämäärä. Et sinä varmaan olisi muuten liikahtanut vapaaehtoisesti turkuun ja siitä vielä Ruotsiin, ethän? Niin, Ei-turkulaisen Osakunnan jäsenenä kirjoitan toki turun pienellä. Turku... ah, darba laiks!

june: Ah, darba laikseja ei onneksi tuolloin ollut. Veikkaan, että kukaan lukijoistamme (niistä tuhansista) ei tiedä mitä darba laiks tarkoittaa. Paitsi Julieta! Mutta Julieta ei ole lukijamme, kuinka surkeaa.

Laitetaanko tähän väliin jotain kuvia?

Joonas: Laitetaan toki!



Tämä kuva on siitä vaiheesta, kun saimme päähämme haluta antipasin mukaan risteilylle?


Tässä on laivan aamiaispöytä.


Tässä on kuva meistä matkalaisista!


Tässä on kuva matkasta.

Lisätäänkö noita kuvia sitten lisää, kun ollaan päästy tässä kerronnassa... johonkin? Maihin?

june: Mistä jatketaan? Buffetista, baareista vai siitä että minun housuni, hiustenhoitotuotteeni ja Elämän Kirjani ovat jääneet Turkuun? Voin kyllä kertoa hassun sattuman tässä välissä. Joku Vt:n kaveri kutsui meidät Rymättylään pilkkimään, mutta emme voineet lähteä, koska kaikilla oli hirvittävä krapula. Tänään sain joltain yritykseltä jostain mystisestä täysin syystä kutsun ilmaiselle reissulle Rymättylään sisältäen saunomista, kylpylöintiä ja illallisen. Minusta tässä kaikessa on jokin suurempi merkitys.

Joonas: Minusta loogisin jatkumo olisi mennä nyt nukkumaan.

june: Ok, tätä täytyy sitten kyllä jatkaa huomenna tai joskus. Hyvää yötä!

Arvostelu kaikesta

june: Minusta tuntuu että jumitan tänään. Nyt on perjantai ja olemme pelanneet Wikipedia-juomapeliä teemalla "junttius", käyneet lounaalla Napolissa (ihanaa) ja syöneet take-away-ruokaa kotona. Lisäksi olemme nauttineet pari olutta ja meillä on valkoviiniä ja vodkaa. Mitä me tässä arvostelemme siis?

Joonas: Ravintoa.

june: Päivällä puhuimme myös siitä, että juhlistaisimme sitä, että Unix-aika saavuttaa reilun puolentoista tunnin kuluttua arvon 1234567890. Minulle tästä tulee mieleen UV-juhlinta, luultavasti tuon tietyn ajan odotuksen vuoksi. Entä sinä? Tuntuuko sinusta, että nyt juhlitaan vaikkapa vappua?

Joonas: Ei tunnu, koska Wappuna pidetään teekkarilakkia.

june: Ei nyt kyllä toisaalta ole nakkeja ja perunasalaattiakaan. Eikä raketteja, tosin se on vain hyvä, koska inhoan niitä. Ei tämä kai sitten muistuta mitään juhlintaa, ellei vuosituhannen vaihdetta lasketa mukaan.

Joonas: Vuosituhannen vaihteessa oli myös uudenvuodenaatto, minkä johdosta silloin asiaan taisi kuulua jokunen ilotulite. En ole varma, koska se oli vähän sekava tapahtuma. Joka tapauksessa haluaisin kertoa sen, että tämänpäiväinen pasta-mikä-lie-trattoria-di-piscina maistui vähän mämmiltä. Siis se, joka oli Napolin lounaslistalla ja sisälsi salamia, ananasta ja jalapeñoja. Se maistui mämmiltä. En tajua miksi.

june: Minun mielestäni ananas ei kuulu pastaan. Mutta hyvä että tarkensit mitä söit, koska kuitenkin rohmusit puolet minunkin savupororiista-herkkutatti-kerma-pastastani ja sen jälkeen olet syönyt myös Chop Suey -keittoa ja Pekingin kanaa sekä haarukallisen paistettuja nuudeleitani, puhumattakaan tuosta pinaattikeitosta, jonka juuri noudit mikrosta.

Joonas: Pinaattikeittoon pitäs kyllä olla kananmuna.

june: Niin pitäisi. Muistan kyllä mistä tuo lause on peräisin: istuimme poliisilaitoksella viime kesänä ja olin tekemässä rikosilmoitusta käsilaukkuvarkaudestani. Sitä ei koskaan löytynyt mistään ja se oli varsin ikävää. Laukun mukana menetin myös kotiavaimeni, työpaikan avaimet, kaikki korttini (lukuunottamatta äidiltä saatua postikorttia Tukholmasta) ja muut tärkeät henkilökohtaiset tavarani.

Joonas: Kyllä. Siellä vieressäni istui joku kehitysvammainen, joka sanoi näin: "Äiti ostaa viiliä kaupasta. Äiti ostaa greippimehua ja leipää. Pinaattikeittoon pitäis kyllä olla kananmuna." Hauska yksityiskohta on se, että nykyäänkin mennessäni töihin poliisiaseman ohi minua tulee joka aamu sama kehitysvammainen vastaan. Kutsun häntä tuttavasti keharikelloksi: jos hän tulee vastaan ennen poliisiasemaa, olen ajoissa. Jos sen jälkeen, olen myöhässä. Yhtenä aamuna meillä oli jopa pieni keskustelunpoikanen. Minä pidättelin pahoinvoivana oksennusta (en krapulan, vaan sairauden takia) ja hän tervehti minua tuttavallisesti sanomalla "byörgh".

june: Tuo on todella kätevää, koska tiedät milloin pitää pistää juoksuksi ja koska voit lampsia normaaliin tahtiin. Ja on varsin liikuttava tuo ensikohtaamisenne, ihanaa että minä toin teidät tuolla tavalla yhteen. Ei ihme että latkit tällä hetkellä pinaattikeittoa ilman kananmunaa. ;)

Joonas: Minusta on jotenkin outoa, että normaalisti hän vain kävelee poliisiaseman ohi, mutta tuolloin oli siellä sisällä. Ja yhtenä aamuna keharikelloni oli hieman epäkunnossa, koska hän oli syystä tai toisesta pysähtynyt lukemaan poliisiaseman edessä olevan postilaatikon tekstiä. Ehkä minun pitäisi jonakin aamuna yrittää tehdä rikosilmoitus ja kokeilla, tulisiko hän perässäni sisään. No, mutta entäs se ruokapuoli? Minusta tuo pinaattikeitto oli ihan syötävää, joskin laitosmaista. Vähän kuin sairaalassa olisi.

june: Olisipa minullakin keharikello; näen kyllä melkein joka aamu työmatkallani kehareita, mutta saadakseni heidän matkustusajoistaan itseeni ja aikatauluihini viittavan käsityksen minun pitäisi olla kryptologi. Tosin eilen törmäsin entiseen työntekijääni, joka ystävällisesti huomautti minun tehneen hänelle työtodistuksessa sukupuolenvaihdoksen. Ravinto? Tuo vodkakola on ihan hyvää ja lounas Napolissa oli parasta hetkeen. Edellinen paras taisi olla edellinen lounas Napolissa.

Joonas: Mutta se maistui mämmiltä! Miten kermapohjainen salami-ananas-jalapeño-pasta voi maistua mämmiltä?

june: minun savuriista-herkkutatti-kermakastike-pastani ei maistunut mämmiltä. Sanoin jo, että ananas ei kuulu pastaan. Mitä tästä voisi päätellä?

Joonas: No ei ehkä kuulu, ei, mutta ei siihen kuulu mämmikään! Ja mitä maistoin noita sinun vermisseleitäsi tuolta New Chinese Foodista, niin ne maistuvat joltain vahaliiduilta tai joltain. Onkohan makuaistini kärsinyt tästä poskiontelontulehduksesta ja siitä, että työskentelen vedenpuhdistamon ja rikkinäisen viemärin välissä?

june: Lol, meinasit kirjoittaa poskiontelotulehduksen erikseen. No eivät ne nuudelit häävejä olleetkaan, niissä olisi normaalisti enemmän lihaa. Nyt niissä oli ehkä neljä lihapalaa. Syö toki. (Tätä ennen siis Joonas kaivoi nuudelijämät esille ja ilmoitti, että "nää pitäs syyvvä"). Mutta Pekingin keitto oli hyvää! Harmi vaan että sitä oli puolet vähemmän kuin normaalissa annoksessa ja on se muutenki ylihinnoiteltu. Olisipa keittiö, jotta voisi tehdä oikeaa ruokaa, saatana. Esimerkiksi sushi ja blinit ovat opettelulistallani.

Joonas: Tuo viini, jota me ostimme... se ei ole kyllä järin hyvää. Pitääkö minun nyt kipaista tuonne jääkaapille tarkistamaan sen nimi?

june: Kipaisepa. Tämä viini on pahaa. Minä pidän kuivista viinistä, mutta en pidä siitä että joku teollisuusimuri tunkeutuu suuhuni ja imaisee ikenetkin rutikuiviksi. Tämä on kitkeränkatkeraa siivousmopin imeskelyä. Yäk.

Joonas: Tätä voisi luonnehtia sellaiseksi hallaiseksi myöhäissyksyn maanantaiaamuksi jonkun helvetin metallisorvaamon pihalla. Sellaiseksi, että äijät siinä ennen töiden alkua kärvistelevät kylmässä tuulessa ja kiroilevat. Samanlaisia vilunväreitä, kärvistelyä ja kiroilua tuokin aiheuttaa. Ja ai niin - mikä se viini oli? Cape Gold, Chenin Blanc, Etelä-Afrikka, kolmen litran laatikko, mitä lie Alkossa maksanut, 23 euroa?

june: Oletko varma, ettei 2-3 noista kiroilijoista hirttäytynyt? Tämä on itsemurhaviiniä. Laatikkoviineissä on monta todella hyvää tuotetta ja minun mielestäni niitä dissataan ihan suotta, mutta tämä on yksi tuote, joka olisi ehdottomasti saanut jäädä suunnitteluasteelle.

Joonas: Hardy's Bin. Jos haluatte laatikkoviiniä, ostakaa Hardy's Biniä. Älkää ostako tätä.

june: Voiko tässä liputtaa? En löydä nyt yhtäkkiä koneeltani muita lippuja kuin Neuvostoliiton ja sinun kalsarisi (ne, joissa on ruskeita raitoja?). Mutta kyllä, tuo Hardy's on paras laatikkoviini ikinä, ever, forever. Ja niin edelleen montakokertaaever. Noh, tämän kalvotussinmakuisen aineen kanssa jatketaan.

Joonas: Olen imuroinut kyllä kovalevyllesi myös ABDL Pride -lipun. En ole kyllä varma, mihin.

june: D-levyn juureen.

Joonas: Ei sinulla ole D-lev

Joku kultainen lohikäärme tai mikä lie

Tänään en ehtinyt käydä lounaalla, koska palkanlaskennan pilkunnussinnan (hei, olipas se lyyrinen sanapari!) takia kävin hieman rukkaamassa veroprosenttia alaspäin siitä 60%:sta, joka tammikuun palkasta pidätettiin. Olisi sen voinut tehdä varmaan puhelimitsekin, mutta kun Verotalo oli siinä ihan huudeilla ja toimistorakennuksen omassa raflassa nyt oli jotain puolivillaista moskaa, niin sama se oli käydä ruokatunnilla hakemassa verokortti. Verotalossa koko henkilöstö oli ilmeisesti ajoittanut ruokailunsa tuohon samaan aikaan, koska koko tiskirivistön takana oli kokonaista yksi virkailija. Siellä minä sitten tunnin istuin ja palatessani kävin ostamassa sämpylän sekä virvoitusjuoman sieltä ruokalasta, johon en siis mennyt lounaalle. "Ihan hyvä etten mennyt", aprikoin, koska se ruoka siellä näytti ihan hirveältä.

Meinasi se verokortti jäädä kuitenkin viemättä, koska toimitusjohtajaa ei tällä viikolla ole muiden kiireiden lomassa juurikaan näkynyt. Ja konsultointipuolen pomoakaan ei ole kyllä oikein muuten nähnyt kun kerran ehtinyt moikata, mutta tämä nyt ei taas kuulu tähän. Mistäs minä olinkaan kirjoittamassa? Ai juu.

Töiden jälkeen ajattelin, että haenpas esimerkiksi kiinalaista ruokaa syötäväksi kotona, kun ei siellä ole oikein voinut mitään kokkaillakaan puoleen vuoteen. Päätin optimoida ajankäyttöni ja mennä New Chinese Foodin, Nguyen Cao Su'n, Golden Unicornin, Kim Longin, Rose Gardenin, Lotus Ga--äh, kyllä te tajuatte pointin, sijasta Ly's Gardeniin Tullintorilla. Se oli siinä matkan varrella kivasti eikä tarttenu säätää tuolla ku oli kylmä ja... no, kyllä te tiiätte!

Ei siitä oikein mitään voinut sanoa. Ihan hyvää se oli, mutta näin laskusuhdanteiden aikana annosten hinnat nousevat ja ko'ot pienenevät. Aivan, siinä on se heittomerkki, koska se erottaa kahta peräkkäistä eri tavuihin kuuluvaa vokaalia! Mistä minä nyt taas puhuinkaan? Tässä on nyt ollut kaikenlaista muutakin mielessä.



Onko se teelautanen? Onko se jugurttipurkki? No vittu ei vaan seittemän euron nuudeliannos, saatana!

Chop Suey -keitto oli kyllä kieltämättä ihan hyvää, samoin Pekingin kana, ja laadullisesti tämä voi hyvinkin olla hieman keskimääräistä parempi kiinalaispaikka. Silti annoskoko oli vähän pettymys ja ruoatkin ehtivät jäähtyä, kun tässä on ollut nyt vähän muut asiat päällimmäisinä mielessä. Esimerkiksi nyt kylppäriremontti ja se yks projekti, jolla on kiire.




Niin ja tässä pitäis nyt vielä ripustaa pyykit ja etsiä rokotuskortti ja valita ne kylpyhuoneen kaakelit ja nukkua jokunen tunti. Mitä minä olinkaan tekemässä? Jotain ruokablogikirjoitusta? Ei minulla tällaiseen ole aikaa!

Kahvila-arvostelu, jota ei tehty

- Mennään kahville, ehdotti june tänään käydessämme Nekalan K-Raudassa etsimässä lattia- ja seinälaattoja. "Missä helvetissä täällä keskellä Nekalaa on kahvila", aprikoin itsekseni ja sitten keksin Löytöliiterin, jossa ainakin vielä 1996 oli sellainen. Tai ehkä 1995, mistä noita muistaa!

Tältä pohjalta olin hieman epävarma siitä, oliko Löytöliiteri vielä paikoillaan ja oliko siellä kahvila. No, paikallaanhan se oli. Se selvisi, kun tarpeeksi sompailimme syrjäkujia pitkin.

Astuttaessa Löytöliiteriin ensimmäisenä vastaan tuli lyhyt tervetulokäytävä, josta vilkkuvien jouluvalojen keskeltä täysin yllättäen pomppasi tonttumarionettien kovaääninen iskelmäorkesteri. Kahvilakin siellä oli, siellä ihan taaimmaisella seinustalla perällä. Matkalla kaupan läpi meitä kulkijoita tervehtivät monenlaiset myyntiartikkelit, kuten nyt esimerkiksi pumpattavat lumiukot, fursuitit, arpakuution näköiset rahit tai soivat wc-harjat. Kolmekerroksisten ja täyteen mitä omituisinta rojua ahdettujen varastohyllyjen muodostamat "kadut" oli nimetty Tampereen katujen mukaan: oli Satamakatua, Kauppakatua ja Hämeenkatua.

Satojen metrien matka tässä neonväristä kauhuelokuvaa muistuttavassa kitsch-tivolissa oli jo itsessään sellainen aistihavaintojen elämys, että ei oikeastaan enää kovinkaan paljon harmittanut se, ettei kahvilassa ollut kahvia. Tai vettä. Tai yhtään mitään. Siellä ei todellakaan ollut yhtään mitään. Edes henkilökuntaa. Pöydällä oli "MAKSA TÄHÄN" -kippo, mutta ei siellä kyllä ollut yhtään mitään mistä maksaa.

Paluumatkalla ostimme vessapaperia. Sitä myytiin kahden rullan pakkauksissa, jotka maksoivat 1,10e/kappale. Kahvilla kävimme loppujen lopuksi Pub Lappalaisessa, mutta se on jo toinen tarina.

Parhaat darramätöt osa 1.

Paras krapularuoka syntyy näistä aineksista:



S-marketin kauppakassista löytyi siis kullanrapeita seitifileitä, kananugetteja, pekonia, kananmunia, sitruunaa, lohkoperunoita ja valkosipuliaiolia. (Huomatkaa, että mitkään muut paitsi kullanrapeat seitifileet eivät kelpaa.)

Näistä aineksista voi syntyä vain loistokasta ruokaa:



Lohkoperunoiden tilalla myös ranskalaiset ja röstiperunat ovat oivaa krapularuokaa. Ruokajuomana maistui limsa ja aterian jälkeen olo oli leppoisan raukea.

Kissakin tuli nälkäiseksi, joten hemmottelimme häntä Gourmet Perlellä:





Miau! Kyllä kelpasi! Kissojen ruokavalio on yleensäkin mielenkiintoinen aihe, josta täytynee tehdä joskus ihan oma kirjoituksensa.

Pelkät viikset 2009

VIIKSIGAALA 2009

Viiksigaala järjestetään tänä vuonna ravintola Doriksessa Tampereella 31.1.2009. Alla gaalan aikataulu ja hinnasto:

18.00 Ovet auki, äänestys alkaa, dokaus
19.00 Loirin lehtolapsi plays Seppo Boisman, dokaus
19.30 Viiksikisan osallistujien esittely, jonka jälkeen äänestys päättyy, dokaus
20.00 Äänten laskeminen, dokaus
20.30 Diplomien jako, voittajien julkistaminen, dokaus
21.00 Tuulia (mahdollisesti myös dokaus)

Sisäänpääsymaksu: vapaaehtoinen 1 euro, sisältää narikan ja Doriksen sisäänpääsyn koko illaksi

Allaolevat juomat 2,5 euroa:

0,3l olut
0,3l upcider
12cl viini
salmari ja terva

june: Meillä on tästä kuviakin, mutta... Joonas ei löydä kameraansa - ei vaan minun kameraani - eilisen jäljiltä. Tosin se ei ole kummallista, koska asunnossamme ei ole mm. keittiötä, kylpyhuonetta ja saunaa, joten kaikki tavarat sijaitsevat hyvin järjestäytyneessä kaaoksessa.

Joonas: Tässä on nyt kuitenkin etsitty jo puvun taskuista, pizzalaatikoiden alta ja viinipullojen seasta. Mitään muuta täällä ei sitten oikein olekaan. Pitäisiköhän jääkaappikin tsekata varmuuden vuoksi?

june: Tsekkaa. Tuo samalla oluet. Minä muuten olin Pelkät viikset 2009 -gaalan seremoniamestari ja huomasin, että olen rakastunut Seppo Boismaniin. Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

Joonas: Minä olen rakastunut sinuun, mutta se taitaa olla vähän yksipuolista. Niin, kamera ei ollut jääkaapissakaan. Nyt ei ole enää mitään ideoita.

june: Ei se nyt ihan niin yksipuolista ole, ajatellen sitä, että asut täällä. Tosin minulla on tapana majoittaa satunnaisia tyyppejä kämppääni muutenkin. Noh, missähän se kamera voisi olla? Minua häiritsee tämä oikeasti, se on ihan hyvä pullonavaajakin!

Joonas: Ei se oikein mihinkään ole voinut jäädäkään ja vaikka olisikin, niin sillä tuskin kukaan tekee mitään. Ellei sitten ole akuutissa pullonavaajan tarpeessa.

june: Noh, ilmeisesti olemme sitten ilman viiksikuvia. Paitsi tämän yhden voin laittaa:



june jatkaa: Minä toimin siis viiksigaalan seremoniamestarina. Minusta se oli mukavaa. Kuka enää voi sanoa, että Miss Kauhava 1997 -titteli ei poikisi juontokeikkoja, häh?

Joonas: Käyhän vinkkaamassa siitä BB-Ristolle! Ja samalla vaikka BB-Kaikille, kun se tuntuu vähän olevan sellainen kahden pennin pahvijulkkisten ponnahduslauta. Mitenkäs tässä kirjoituksessa sivutaan muuten gastronomiaa? Voisin aloittaa vaikka sillä, että Doriksen kalja oli eilen kyllä ihan hyvää.

june: No ei kai tässä blogissa gastronomiasta ole kyse? Tässähän on kyse korean kielestä ja kulttuurista, vai olenko ymmärtänyt väärin? Se kalja oli todella hyvää, kieltämättä.

Joonas: No jahas! Eikö tämä blogi voisi sitten olla paremminkin nimeltään Pötyä koreaksi ja sisältää vaikka sellaisia juttuja, että 역사적 예수 연구에서 사용하는 자료는 크게 두 종류로 구분되는데, 하나는 기독교 자료로서, 복음서가 대표적인 예이다. 다른 하나는 비기독교 자료로, 그 당시 역사가나 문필가들이 남긴 예수에 대한 글들이 대표적인 예이다.

june: Jahas, sain juuri sisäpiirin tietoa, että kamerani on jäänyt viime yönä pizzerian pöydälle, josta eräs viiksikisailija sen on poiminut.

Tuosta korea-liturgiasta mieleeni tuli, että onneksi meidän asunnossamme ei käy nykyään enää niitä tyyppejä. Tiedät kai, keitä tarkoitan?

Joonas: Neekereitä?

june: EI! (Ihan hyvä, että niitäkään ei kä-- rasismisuodatin iski tässä) Minä tarkoitin niitä terveysriskityyppejä. Sinä olit silloin kotona ja voisit kertoa niistä jotain.

Joonas: Tarkoittanet sitä siivousfirmaa, joka tuli tänne jossain saatanan astronautti-mehiläistenhoitaja-pukuhybridissä mukanaan kaikkea ihan vitun outoa sälää, kuten nyt esim. tuo autovaha(?), jonka ne jättivät hattuhyllylle, yrittivät laskuttaa extraa siitä, että on kuulemma "terveysriskejä" eivätkä edes siivonneet mitään? Joo, muistan heidät.

june: Juuri heitä tarkoitan. Se oli eeppinen kokemus, enkä ajatellut, että koskaan käyttäisin sanaa eeppinen missään yhteydessä.

Miten tähän päädyttiin viiksistä? Pitäisikö meidän muuten lähteä Armonkallioon hakemaan kameramme?

(Tässä vaiheessa taisteltiin siitä, miten Armonkallio taipuu. Ei päästy yksimielisyyteen.)

june edelleen: Kuulin juuri mielenkiintoisen trivian Armonkalliosta. Mielestäni se ansaitsee paikkansa tässä blogissa:

"Armonkallion nimi juontaa juurensa "armon vuosiin", koska alueelle muuttajille luvattiin sitä perustettaessa viisi vuokranmaksutonta vuotta."

june: Palatakseni viiksigaalaan, mielestäni oikeat tyypit voittivat. Olin tosin hieman hämmentynyt siitä, että juontajana sain määritelmän koira, jota panisin. Hau?

Joonas: Aargh, kiihotat minua olemalla tuollainen narttu. Entäs se viiksigaala?

june: No se viiksigaala! Mitä siitä nyt kertoisi? Voittaja oli tietysti Pöytä koreaksi -tiimin jäsen Pasi Pollari. Onneksi olkoon!

Maailman paras lounasbuffet (niinhän sinä saatanan hevonen luulet)

Joonas: Perjantaina kävimme legendaarisessa Donatellon lounasbuffetissa Aleksanterinkadulla, täsmennettäköön nyt vielä että nimenomaan Tampereen sellaisella. Donatello on ilmeisesti olevinaan hieman italialaisvaikutteinen paikka, joskin työntekijäkunta taitaa enimmäkseen olla kotoisin jostakin Jugoslavian tienoilta.

Lounasbuffetissa ruokailijaa tervehtivät ensimmäisenä ihanan retrohenkiset Kesoil Motorest -lautaset, joille ruoka kerätään. Ruoaksi on tarjolla useampaa erilaista pizzaa, kanapastaa, lihapullia, chilipekoninakkeja, kanansiipiä, lasagnea, pyttipannua, ranskalaisia perunoita, lukuisia salaattiaineksia ja jotain mistä emme oikeastaan tiedä mitä se on, kun sitä ei kukaan ole ikinä uskaltanut maistaa.

june: Ja kaikki maistuvat yhtä hirvittävältä, paitsi ehkä lihapullat, koska niitä on vaikeampi pilata. Tai oikeastaan ne eivät varsinaisesti maistu miltään. Eikö pizzaan muuten kuuluisi olennaisena osana myös tomaattikastike?

Joonas: Lounasbuffetin hinta on seitsemän euroa. Kahdeksalla eurolla saa juomaksi myös limonadia, ja yhdeksällä eurolla ison kolmosen. Ja minusta ne ruoat ovat oikeastaan ihan hyviä. Ethän sinä ole edes maistanut sitä kanapastaa tai pekoninakkeja?

june: Limonadi on ihanan vanhanaikainen sana. Olen maistanut kanapastaa, tosin siinä ei ollut kanasta tietoakaan. Pekoninakkeihin en uskaltanut koskea. Pastasta mieleen tuli se, että Donatellon pastasalaatti taisi olla lihapullien lisäksi ainoa syömäkelpoinen ruoka. Ja ei, ne ruoat eivät ole oikeastaan ihan hyviä. Kaihomielin kävelin esimerkiksi läheisen Napoli-pizzerian ohi, sieltä saisi oikeasti hyvää italialaisvaikutteista ruokaa.

Joonas: Tässä puhutaan nyt Donatellosta eikä Napolista. Napolissa on se vika, että se yksinkertaisesti ei vaan ole buffet! Sieltä saa kyllä hyviä pizzoja ja hyvää pastaa, mutta mitäs sitten tehdään kun lautanen on tyhjä? Maksetaan ja lähdetään kotiin vai tilataan uusi helvetin kallis annos? Sellainen ei vaan käy laatuun!

june: Napolin toinen merkittävä vika on se, että se on aina täynnä asiakkaita. Donatello ei ole. Miksiköhän?



Joonas: Nam-nam, tässähän tulee ihan nälkä!

Niin, miksi ihmeessä kukaan haluaisi ylikansoitettuun ravintolaan, joka on täynnä asiakkaita? Ne ovat varmaan niitä samoja ihmisiä, jotka maksavat siitä, että saavat jonottaa Sedun ravintoloihin, jotta ihmiset näkisivät että he todellakin seisovat jonottamassa siihen paikkaan ja kuvittelevat ohikulkijoiden ajattelevan: "ooh, nuo kauniit ja menestyvät ihmiset jonottavat tuossa Onnelaan, he ovat varmasti vitun cooleja tyyppejä, joista on juttuja Seiskassa". Noh, nyt minä menin vähän sivuraiteille, mutta entäs sitten lapsiperheet? Ne pilaavat ravintolan kuin ravintolan. Lapset juoksevat ympäriinsä ja kiljuvat kuin syötävät kun sitten vanhempien välittämättä törmäillessään kolhivat päänsä pöydänkulmiin ja koko ajan saa pelätä että ruokaan lentää pallomerestä punainen muovipallo. Taisin mennä taas kylläkin vähän sivuraiteille.

june: Kun nyt aloitit, niin voisitko mennä vielä vähän enemmän sivuraiteille ja hakea jääkaapista pullon valkoviiniä, vaikka nyt onkin sunnuntaiaamu?

Jahas, näköjään meni. Tiedätkö muuten, missä niitä lapsiperheitä on eniten ruokailemassa? Buffeteissa. Laadukkaista lounasravintoloista niitä löytää huomattavasti harvemmin. Tässä tulee mieleen eräskin kerta Taco House -nimisessä ravintolassa, jossa lounaskokemus oli karmaiseva (apua, puhun Popmundo-termein!), koska koko ajan viereisessä pöydässä kiljui joku yh-äidin äpärä. Hyvä puoli asiassa oli se, että muistin ruokailun aikana, että en ole ottanut vielä e-pilleriäni. Taisin itsekin eksyä sivuraiteille.

Joonas: Niin! Kuinka usein Donatellossa on lapsiperheitä? Ei ikinä, varsinkaan lounasaikaan. Ei niitä kyllä taida olla lounasaikaan missään, kun ne ovat kouluissa ja päiväkodeissa. Paitsi Mikkosten lapset, jotka syönevät kotona. Ne eivät ainakaan missään nimessä syö Donatellossa, koska: Mussolini.

june: Totta, se Taco Housen tapauskin taisi olla lauantaina. Tämä oli muuten toinen kerta, kun ruokailin Donatellossa. Edellinen kerta oli kesällä 2007 joitakin viikkoja sen jälkeen, kun olimme tavanneet. Muistatko?

Joonas: Muistan! Olin ollut edellisen yön ensimmäistä kertaa luonasi, etkä sinä antanut. Et antanut edes pientä pusua, vaikka hienovaraisesti yritin hivuttaa penikättäni ympärillesi ja vihjailla, että "hei, täällä olisi patukkaa tar yksinäinen yksityishenkilö, joka kaipaa lämpöäsi". Siksi minä vein sinut Donatelloon, saatana! Kostoksi! Ja siksi, että olin nälkäinen.

june: Kuulenko taas ratakiskojen kolinaa? (Vai miten ne nyt ääntelevätkään? Eivät kai mitenkään.) Jos se edellinen kerta oli kosto, niin mistähän tämä toinen kerta sai kimmokkeensa? Nostalgiaa? Miksi minä käytän näin paljon kysymysmerkkejä? Tässä pitäisi kai tehdä jonkinlaista ravintola-arvostelua, eikä esittää kysymyslauseita? Laitetaan nyt tähän väliin vaikka kuva niistä oksetusmössöistä:



Joonas: Nam-nam, tässähän tulee ihan nälkä! Ja mitä nykyisin tulee Donatellossa käymiseen, niin se on lähin paikka jossa käydä ruokatunnilla jollei lasketa sitä Amicaa, jonne on kymmenisen metriä ja sitä hemmetin Nesteen asemaa Poliisitalon alakerrassa. Ja Poliisitalossakin taitaa kyllä olla lounasruokala ja olisihan siinä itse asiassa Fiilis ja Koskikeskus, jossa on miljoonia ravintoloita. Ja varmaan yliopiston ravintolakin olisi lähempänä. No, joo... mutta ne eivät ole Donatelloja ne!

june: Tiedätkö, mikä on minun mielestäni huvittavaa? (Äh, enää en käytä kysymysmerkkejä! Saatana!) Minun mielestäni on huvittavaa, että kävin nykyisessä työpaikassasi asiakaskäynnillä viime syksynä ja poistuessani huomasin seinällä Donatellon mainoksen ja ajattelin, että tämä olisi täysin Joonakselle soveltuva työpaikka. Ja nyt sinä olet siellä töissä, hihii.

Joonas: Mitä vikaa on kysymysmerkeissä?

june: Kysytkö asiaa minulta? En minä tiedä?

Joonas: Olikohan se retorinen kysymys?

june: Oli. Olen kyselyikäinen. Gaa-gaa guu-guu... *tuttilutkuttel*

ÄH.

Joonas: Mennäänkö vaihtamaan vaipat?

june: Mennään, koska taisi tulla äsken vahinko...

Joonas: Nam-nam, tässähän tulee ihan nälkä!

Vatsanpalvojat eli esittelyssä Pöytä koreaksi -tiimi

KOKKI-SAATANA:

Ravintolakokki, joka voisi elää pelkillä katkaravuilla ja tomaateilla. Fanittaa keittoja ja sipulia, mutta ei voi sietää maksalaatikkoa.




antipasi:

Kuoriperunoista pitävä mukataiteilija. Täyttää komeasti blogin viiksikiintiön.



Joonas:

Kalaa vihaava ikiteekkari. Fanittaa Ullan Grilliä ja valkosipulia. (Olisi halunnut omaksi kuvauksekseen pelkästään "juoppo läski".)





june:

Viinisieppo juppiekonomi, jolla on liikaa lounareita. Laajentaa tajuntaansa chilillä.



(Kuvamateriaali on eilisestä Bulldogin musavisasta. Voitettiin, tottakai.) (Lisäys 1.2.2009: Joonas ei tykännyt omasta kuvastaan, joten vaihdoin kuvaksi Riiassa venäläisessä ravintolassa jouluna 2008 otetun kuvan. En nyt sitten tiedä, onko tämä edustavampi.)

Lounasta Nanda Devissä

Intialaisravintola Nanda Devissä on mukava käydä lounaalla, sillä palvelu on todella nopeaa ja ystävällistä. Intiassa en ole koskaan käynyt, joten en tiedä kuinka radikaalisti aito intialainen ruoka eroaa tästä (arvelisin, että paljon), mutta sillä ei ole minulle varsinaisesti merkitystä niin kauan kun ruoka on maistuvaa.

Nanda Devin lounaslistaan sisältyy kana-, kasvis-, katkarapu-, liha- ja erikoislounas. Erikoislounas sisältää sekä lihaa, kanaa että kasviscurrya. Kaikkiin annoksiin sisältyy basmatiriisiä, linssimuhennosta, salaattia, raithaa ja naanleipä. Annokset saa mietoina, mediumina ja tulisina, joista itse chilin ystävänä valitsen aina tulisen. Suosikkini on kanalounas eli Murgh Thali, jonka tänäänkin tilasin:



Lounaan hinta oli 7,90 ja ruokajuomana vesi. Hyvää settiä, suosittelen!

(Harmillista kyllä, lounasseuraa saan tänne harvoin, sillä vakiolounasseurani on isokokoinen hevonen, joka haluaa yleensä buffettiin ahmimaan tarjoilupöydät tyhjiksi. Hirn!)

Monenlaista lihaa tarjolla

Eräänä sunnuntaina päätin käväistä yksinäni kebabilla läheisessä Kebabpalatsissa Tampereen Itsenäisyydenkadulla. En ollut kyseisessä ravintolassa syönyt aikaisemmin kebabia, mutta paikan pizzoja olin maistanut ja pidin niitä aivan syötävinä. Plussaa ravintola saa myös aukioloajoistaan - paikka on aamuviiteen saakka auki.

Tiskin takana minua tervehti hymyilevä tummatukkainen mies. Tein tilaukseni: kebab juustoperunoilla ja puolen litran Pepsi Max. Maksettuani tilauksen myyjä esitti yllättävän kysymyksen: "Onko kaikki hyvin?" "On toki", vastasin hänelle ja laitoin vaihtorahat laukkuuni. Ehkäpä kysymys johtui hieman krapulaisesta ulkonäöstäni.

"Oletko varma?" hän kysyi ja nyökyttelin. Lähdin pöytääni kohti ja mietin, oliko kuulossani jotain vikaa. Aivan kuin hän olisi sittenkin kysynyt, olenko vapaa.

Mielikuvani vahvistui, kun myyjä tilaustani tuodessaan ojensi minulle kebabin lisäksi keltaisen muistilapun:



Pahoittelen kuvanlaatua, kameraa on käytetty enimmäkseen pullonavaajana ja tältä koneelta ei löytynyt kuvankäsittelyohjelmaa. Lapussa kuitenkin lukee oman tulkintani mukaan: "antaa numero, sori mää olin kiinostunut sinulta" sekä nimi ja puhelinnumero. Kiitin myyjää, mutta kerroin, että en ollut halukas antamaan hänelle puhelinnumeroani. Hän kuitenkin pyysi minua säilyttämään lapun, jotta voisin ottaa häneen yhteyttä halutessani. Ihailtavan suoraviivaista toimintaa. (Poistin puhelinnumeron loppuosan kuvasta, jotta mieleni mahdollisesti muuttuessa kilpakosijattaret eivät pääse niin helposti apajilleni.)



Itse kebab sen sijaan ei ollut kummoista, kuten kuvasta ehkä näkee. Perunat varsinkin olivat kovia ja kuivia. Eräällä toisella käyntikerralla seuralaiseni tilasi paikan aurajuustorullakebabin, eikä sekään vakuuttanut. Annos oli pienempi ja kalliimpi kuin useimpien muiden vastaavien ravintoloiden. Suosittelenkin pitäytymään pizzalinjalla, mutta kokemukseni mukaan tarjolla saattaa siis olla listan ulkopuolistakin lihaa.