Minkä Jaffan kanssa Captain Morgan on vähiten pahaa

Tänä iltana meidän oli tarkoitus pelata Wikipedia-juomapeliä Simo Hattara -viinalla. Emme kuitenkaan tehneet niin, vaan otimme Captain Morgania ja neljää erilaista Jaffaa. Wikipedia-juomapeli on meille hyvin yleinen lauantaiajanviete ja Simo Hattara -viinaa meillä nyt sattui olemaan, kun sitä oli laivalta tuotu. Avovaimoni kuitenkin kieltäytyi juomasta sitä, joten juomaa vaihdettiin.

Aika hienoja Transformers-jääkaappimagneetteja, eikös!

Aluksi kysyin häneltä: "june, kuomaseni, tiedätkö mitä mitataan suureella nimeltä Ångström?". Hän arvasi "homouden" ja joutui juomaan Captain Morgania Pepsi Maxin kera.

(Ångströmhän on siis pituuden yksikkö, mutta hyvin pieni sellainen, ja sitä käytetäänkin lähes yksinomaan atomiydinten etäisyyksien mittaamiseen.)

Suvin mielestä Captain Morgan oli ihan siedettävää Pepsi Maxin kanssa, vaikka se olisikin ollut toki parempaa Coca-Colaan sekoitettuna. Siitä olin samaa mieltä, mutta S-Marketissa nyt vaan sattui olemaan Pepsi Max tarjouksessa. K-Marketissa olivat puolestaan Jaffat tarjouksessa ja siksi niitä tulikin ostettua melkoisesti. Tosin se tarjous oli voimassa vain Plussa-asiakkaille. Joskus mietin, että miksi ylipäätään käyn S-Marketissa, kun minulla on Plussa-kortti. Sitten mietin vähän aikaa tylsiä ihmisiä, joilla on lapsia ja omakotitalo jossain hevonkuusessa ja perheauto. Sitten menen ihan coolisti vaan fiilispohjalta siihen kauppaan, joka tuntuu paremmalta. Jeah! Wooo! Rock'n'roll!


Jahas, nyt june kysyy minulta, että mikä on yleisin kuukausi tehdä itsemurha Suomessa. Minulla on vahva aavistus siitä, että tämä olisi ihan noin ainakin länsimaissa yleisestikin joulukuu. Onkohan se?

Jahas, se ei ollut joulukuu. Se on kuulemma ihan täysi tiedoitusvälineiden luoma myytti. Oikea vastaus on toukokuu.

Huomaattekos, tässä blogikirjoituksessa alkaa olla yhtäläisyyksiä meidän toiseen blogiimme, johon kirjoittelemme tällaiset jutut normaalisti! Tällä kertaa pääpaino on kuitenkin Jaffa-arvostelussa. Vai onko tämä sitten rommiarvostelu... no, minä saan valita ensimmäisen jaffalaadun. Kokeilenpa passionhedelmää. Kiellettyä hedelmää, kuten tuote on ovelasti leffamarkkinointimielessä nimetty.


Niin, tätä me tosiaan suurimmaksi osaksi lauantai-iltaisin teemme. Istumme pelaamassa juomapeliä, jossa jostakin tietolähteestä (useimmiten Wikipedia) etsitään toiselle jonkinlainen kimurantti kysymys. Ja jollei vastausta tiedä, pitää juoda. Ja parhaat nippelitiedot me valioimme Triviaa-blogiin. Kyllä, se linkki menee samaan osoitteeseen kuin edellinenkin!

Passionhedelmän tuoksu herättää jotain kaukaisia ja viattomia muistoja. Onkohan samankaltaista limsaa ollut tarjolla joskus nuoruudessani 90-luvulla? Joku vähän sellainen leirikoulufiilis tästä kieltämättä tulee. Siitäkin huolimatta, että siellä leirikoulussakin olin ihan helvetin turvat koko ajan, kun siellä Tartossa olimme. Opettajat eivät kuitenkaan ilmeisesti huomannut mitään. Paitsi luokanvalvojani, maisteri Kurki, jonka oven taakse hotellissa ryömin viimeisenä yönä huutelemaan pedagogisia kehuja. Hyvä opettaja hän olikin, ei sen puoleen. Musiikinopettaja. Hän kiitteli matkan jälkeen, että onneksi olin vetänyt aina pahimmat pleksit vasta ilta-aikaan, jolloin se ei häirinnyt päiväohjelmaa. Mutta niin - tämä juoma? Se ei ole hyvää tai pahaa, se on yksinkertaisesti ristiriitaista ja vetää suun viivaksi. Mitä tämä on? Ei tämä maistu miltään. Ei tällaista makua ole. Tekisi mieli sanoa "yök", mutta tämä ei ole "yök". Tämä... ei ole mitään. Noh. Seuraavan kysymyksen vuoro. Kuka oli Intian toinen presidentti?

Sha-prö-drö-kuka? Ehei, tyttö hyvä, ei se ollut kukaan tuonniminen, vaan legendaarinen Sarvepalli Radhakrishnan. Nyt saat juoda reilun lasillisen Captain Morgania lime-verigreippilimonadilla!


Tuo litku maistuu kuulemma kanin oksennukselta ja sameutensa vuoksi näyttääkin sellaiselta tai sitten kiljulta tai huonolta oluelta. Tunkkaisuudesta puhumattakaan. Tarkempi ja maalauksellisempi analyysi antaa kuitenkin odottaa itseään hetken.

"Se on vähän kuin olisi maaseudulla ja nuuhkaisisi vienoa ruohon tuoksua, ja sen jälkeen joku löisi halolla päähän. Sen jälkeen ei ole jälkimakua, ei mitään. Vain pimeys."

Näillä puheilla minunkin pitää ehdottomasti maistaa vähän! Yh, se tuoksuu lihaliemeltä. Miksi helvetissä? Oikeastaan siltä se maistuukin, joskin läpi tunkee voimakas Hart-Sport. Lisäksi siinä maistuu viina. Viinaa, lihalientä ja urheilujuomaa. Sitä tuo on.

"Eikös se yks tiedemies saanu omenan päähänsä", june jatkaa, "juuri siltä tämä tuntuu. Maistuu omenalta ja kopsahtaa päähän". Täsmennän, että tämä yks tiedemies oli sir Isaac Newton. Joku koputti seinään tai sitten ei koputtanut, mutta sieltä tuleekin jo seuraava kysymys! Viiden prosentin virhemarginaalilla - kuinka suuri osa miehistä kärsii värisokeudesta? Jaa-a. Seitsemän?

Kahdeksan, marginaaliin meni. Säästyn hirvittäviltä jaffakokeiluilta toistaiseksi. Tokihan junekin myöntää, että viisi prosenttia oli vähän liian iso virhemarginaali ja kaksikin olisi riittänyt, mutta mennyt mikä mennyt. Se olisi minun vuoroni sitten! Osaisikohan june mainita yhden värin, joka mainitaan astrologiassa neitsyen onnenväriksi? Perhana, osasihan se - jadenvihreän. Muut olivat vedensininen ja keltainen, mutta seuraava kysymys halkoo jo ilmaa ja mäjähtää lopulta täysin puskista päin näköä: "mitä tarkoittaa anime?" Noh, mitä vittua. Animoitua jatkokertomusta?

Ehei, vaan kuulemma vaan pelkästään animaatiota - tai länsimaisessa kielenkäytössä japanilaista animaatiota. Haettiin sitten vain suoraa käännöstä japanin kielestä. Huijausta! Kai se on silti nyt juotava mukisematta. Koeajamatta olisi perinteinen appesiinijaffa sekä greippijaffa. Ananasjaffan jätin ostamatta kahdesta syystä: plussakorttitarjous koski vain neljää pulloa, ja ananasjaffa oli jäänyt maullisesti tässä vertailussa niin pahasti jalkoihin, että tukka lähtee. Ananasjaffa ja tammitynnyreissä kypsytetty sokeriruokomyrkky... gimme a break! Kai se on otettava greippijaffaa sitten.


Tämä on ihan hyvää. Jotenkin pistävää. Vähän kuin vesiliukumäki, jossa virtaa veden sijasta lasimurskaa. Get it? Se olisi kuitenkin minun vuoroni kysyä nyt.

Kuinka suuri osa Suomen väestöstä kuoli nälkävuosina? Tähän kysymykseen saat sen kahden prosenttiyksikön marginaalin, koska viisi on ehdottomasti liikaa.

"Kaksikymmentäkahdeksan on onnenlukuni", hihkuu june, "joten vastaan sen!"

Se ei mene marginaaliin, koska vastaus tähänkin kysymykseen on seitsemän prosenttia. Se olisi sitten aika nauttia kapua traditionaalisen keltaisen jaffan kanssa!


Väri on kuulemma houkuttelevan sedumainen (oksymoroni? -toim. huom.) syvä oranssi. Maku muistuttaa alkuun astumista Torey Haydenin Auringonkukkametsään, mutta sitten... hmm... tuota, "maistuu siltä kuin olisi 12-vuotias poika, jonka äiti lähtee jonkun myyntiedustajan matkaan ja isä on siellä kotona ja tilaa sinne huoran ettei tuntisi oloaan hylätyksi."

Okei... no, kai se siltä sitten maistuu. Pitäisiköhän minunkin..? Yh, se haisee oksennukselta! Ennen kaikkea oksennukselta. Siltä, että oksentaisi keltaista jaffaa vatsataudissa. Tai darrassa pizzeria Milanissa turussa viikko sitten, kuten taisin itse asiassa tehdä. Siltä se haisee.

Ja tuo maku... ei jumalauta. Tuo ei varmaan edes ole maku. Siinä, missä karvas aistitaan kielen takaosalla ja makea etuosalla ja miten nyt menikään, niin tuo maku aistitaan niillä kurkun lihaksilla, jotka supistelevat oksentaessa. HYI JU-MA-LAU-TA.

"Aluksi se on mehumainen ja eksoottisen hedelmäinen", luonnehtii Suvi pidemmälle. "Sen jälkeen olen hammaslääkärin tuolissa kahlittuna käsistä ja jaloista. Sen jälkeen se maku... ootas hetki... kuin nuolisin Mickey Rourken panemaa pillua. Seuraavana aamuna. Ja se olisi syönyt valkosipulia."

Tämän pidemmälle en uskalla edes tätä luonnehdintaa kuunnella. Sen sijaan yökkimistä kuuntelen. Ja sitä kuuluu pitkään ja hartaasti.

Kostoksi june aikoo ilmeisesti kuitenkin kysyä seuraavan kysymyksensä jostakin satunnaisesta Nooran elämää -blogista Wikipedian asemesta. Tämä pelottaa hieman, mutta onhan sekin parempi kuin esimerkiksi Halipatzuippa!!!. Tai no, tiedä häntä.

Jahas. Monenko hengen dormissa Noora nukkui Hampurissa? Virhemarginaali on kaksi. Epäilen kovasti, että kahdeksan. Vastaan kahdeksan.

Eih, kaksitoista! Mitähän minun pitäisi seuraavaksi juoda?