Kahvila-arvostelu, jota ei tehty

- Mennään kahville, ehdotti june tänään käydessämme Nekalan K-Raudassa etsimässä lattia- ja seinälaattoja. "Missä helvetissä täällä keskellä Nekalaa on kahvila", aprikoin itsekseni ja sitten keksin Löytöliiterin, jossa ainakin vielä 1996 oli sellainen. Tai ehkä 1995, mistä noita muistaa!

Tältä pohjalta olin hieman epävarma siitä, oliko Löytöliiteri vielä paikoillaan ja oliko siellä kahvila. No, paikallaanhan se oli. Se selvisi, kun tarpeeksi sompailimme syrjäkujia pitkin.

Astuttaessa Löytöliiteriin ensimmäisenä vastaan tuli lyhyt tervetulokäytävä, josta vilkkuvien jouluvalojen keskeltä täysin yllättäen pomppasi tonttumarionettien kovaääninen iskelmäorkesteri. Kahvilakin siellä oli, siellä ihan taaimmaisella seinustalla perällä. Matkalla kaupan läpi meitä kulkijoita tervehtivät monenlaiset myyntiartikkelit, kuten nyt esimerkiksi pumpattavat lumiukot, fursuitit, arpakuution näköiset rahit tai soivat wc-harjat. Kolmekerroksisten ja täyteen mitä omituisinta rojua ahdettujen varastohyllyjen muodostamat "kadut" oli nimetty Tampereen katujen mukaan: oli Satamakatua, Kauppakatua ja Hämeenkatua.

Satojen metrien matka tässä neonväristä kauhuelokuvaa muistuttavassa kitsch-tivolissa oli jo itsessään sellainen aistihavaintojen elämys, että ei oikeastaan enää kovinkaan paljon harmittanut se, ettei kahvilassa ollut kahvia. Tai vettä. Tai yhtään mitään. Siellä ei todellakaan ollut yhtään mitään. Edes henkilökuntaa. Pöydällä oli "MAKSA TÄHÄN" -kippo, mutta ei siellä kyllä ollut yhtään mitään mistä maksaa.

Paluumatkalla ostimme vessapaperia. Sitä myytiin kahden rullan pakkauksissa, jotka maksoivat 1,10e/kappale. Kahvilla kävimme loppujen lopuksi Pub Lappalaisessa, mutta se on jo toinen tarina.